Noniin, elikkäs. Olen 16-vuotias tyttö Savonlinnasta ja minä tykkään olla kavereitten kanssa ulkona, tykkään käydä ottamassa kuvia, otan maisemakuvia ja vaatekuvia. Kun otan vaatekuvia, niin pyydän siskoni joskus avustamaan minua, koska yksin on hankala ottaa. Tykkään myöskin käydä shoppailemassa ja raha ei pysy minun käsissäni kovin kauan, kun saan sitä. Rakastan musiikkia, koska se tekee minut iloiseksi, jos olen surullinen ja musiikki auttaa minua myös keskittymään esimerkiksi jos teen läksyjä ja kuuntelen musiikkia, niin läksytkin menee paremmin. Rakastan myöskin tanssimista ja laulamista.
Talvella käyn yleensä hiihtämässä ja luistelemassa, mutta nyt se on vähän jäänyt, kun en ole edistynyt käyämään siellä. Kesällä käyn pyöräilemässä pieniä lenkkejä ja tänä kesänä meinasin lähteä siskoni kanssa kaupunkiin pyörällä, koska halusin kokeilla jotain uutta, kun muuten vaan ajaisin täällä kotona. Tähän loppuun laitan muutaman kuvan itsestäni, että tiedätte miltä näytän :) (näissä kaikissa kuvissa olen sitten 16 vuotias) Näistä mistään kuvista ei ole mitään kommentoitavaa, paitsi, että minulla ei oikeasti ole tummanruskeat hiukset, eikä myöskään noin kiharat, kuin ensimmäisessä kuvassa on. :) Hyviä loppulomia kaikille niille joilla niitä on. :D
Seuraava postaus kertoo minun aamu ja iltarutiinista.
Joten sitä odotellessa :D



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti